Hulluudestamme

Ailahtelevaa aivokudosta ärsyttämään riittävä on mikä vain. Vaikka hulluuksistamme puhun niin en siltikään mitenkään saa yllytettyäni itseäni varmuuteen siitä että minussa on monta. Puolia on monta ja sitäkin enemmän mutta persoonia. Tarkkailija ja sekoilija ovat saman huushollin asukkeja.

Tosiasia lienee että kekseliäisyyteni on olematon. Ilmeisesti olen hakenut otsikolla jotakin koska tämä kirjoitussysteemi tarjosi kenttään heti hulluuksia. Ja minusta se sopi heti paremmin kuin mikään.

Totuus on melko katastrofaalinen. Turvallisuus ja määriteltävyys ovat väliaikaista. Tänään näin ensimmäistä kertaa selvästi miten ohut olotila maan juurilta taivasta kohti on elävän kotina. Sen enempää saivartelematta siis helpommin näin rajoitteisen ihmisen ymmärrettäväksi kuin minä olen. Kun ihmetteleminen unohtuu alkaa elämä olla tylsää. Luin eilen että hiussuonet ovat noin yhden millimetrin pituudeltaan. Luin sen unohtamastani ensiapukurssikirjasta.

Olen myöskin unohtanut jo monena-monena iltana käydä nukkumaan. Olen sitten mennyt vasta aamulla. Olen vain unelmoinut että menisin joskus aurinkoa vastaan mutta kun aika koittaa niin voittaa väsymys ja unihiekka peittää kaiken näkyväisyyden. Mutta joskus vielä. Jospa heräisin sopivasti.